KIROPRAKTIIKKA


Kiropraktiikka on hoitomuoto, joka huomioi tuki- ja liikuntaelinten, erityisesti selkärangan ja sitä kautta hermoston, toimivuuden tärkeyden ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Selkärangan toimintahäiriöt aiheuttavat usein niska- ja selkäkipuja, mutta myös muita oireita kuten päänsärkyä, huimausta, puutumista, rintakipuja tai hengitysvaikeuksia. Kiropraktisen hoidon tavoitteena on akuuttien ja kroonisten oireiden hoidon lisäksi ennaltaehkäistä vaivojen syntymistä optimoimalla kehon toimintakyky. 

Kun tulet vastaanotolle ensimmäistä kertaa, tehdään huolellinen haastattelu ja tutkimus, jolla pyritään kartoittamaan kokonaiskuva terveydestä ja selvittämään oireiden aiheuttaja. Tutkimusta seuraa hoito, joka on aina yksilökohtaisesti suunniteltu oireiden ja tutkimuksen perusteella. Mikäli vaivasi ei kuulu kiropraktisen hoidon piiriin, ohjataan sinut oikeaan osoitteeseen.

Kaikki Suomessa toimivat kiropraktikot ovat käyneet 5-6 vuotisen ylemmän korkeakoulututkinnon (Master of Chiropractic), joka vastaa esikliinisen vaiheen osalta lääkärikoulutuksen vaatimuksia. Pääaineita ovat muun muassa anatomia, fysiologia, patologia ja radiologia. Päätoimisen opiskelun, tenttien ja hyväksytyn lopputyön lisäksi tutkintoon vaaditaan vuoden mittainen klinikkaharjoittelu. Koulutuksessa keskitytään tuki- ja liikuntelelinvaivojen manuallisiin hoitoihin, joka antaa vahvan tietotaidon tule-sairauksien hoitoon. Koulutetulla kiropraktikolla on valmiudet tehdä erotusdiagnoosi ja selvittää hoidon mahdolliset kontraindkaatiot. (Suomen Kiropraktikkoliitto)

YLEISIMMÄT TULOSYYT

  • Alaselkäkipu
  • Iskias-kipu
  • Yläselkäkipu
  • Niskakipu
  • Päänsärky
  • Migreeni
  • Huimaus
  • Käsien / jalkojen puutuminen
  • Paineen tunne
  • Selän väsyminen

Manuaalisen terapian vaikutusmekanismi

Manuaalisen terapian vaikutusmekanismi pohjautuu mekaanisen vaikutuksen lisäksi neurofysiologiseen hoitovasteeseen. Neurofysiologinen vaikutusmekanismi vaikuttaa tuki- ja liikuntaelinten kautta keskushermostotasolle selkäytimeen, aivorunkoon ja aivoihin. Tuki- ja liikuntaelinten manuaalinen terapia vaikuttaa sensorisien hermoratojen aktivoitumiseen, joka voi tuottaa terapeuttisen hoitovasteen parantamalla liikkeen kontrollia ja/tai kipuaistimuksen prosessointia keskushermostossa.

Liikkeen kontrollin ja säätelyn parantuminen voi näkyä muun muassa lihasten parantuneena aktivoitumisena, lisääntyneenä lihasvoimana ja -kestävyytenä sekä hienomotoriikan, refleksien ja tasapainoaistin parantumisena. 

Kivun vähentyminen tapahtuu pääasiallisesti kipuporttiteorian mukaisesti, jossa tuki- ja liikuntaelin kudoksen sensorinen aktivointi vähentää kipuimpulssin voimakkuutta ja etenemistä keskushermostossa. (DUODECIM)

Tutkimus ja hoitosuositukset

Manuaalista terapiaa yksin tai yhdistettynä harjoitteisiin suositellaan näytön perusteella

  • akuutin ja kroonisen selkäkivun hoidossa 
  • niska-hartiavaivoista 
  • niskaperäisessä päänsäryssä 
  • niskaperäisessä huimauksessa 
  • alaselän välilevytyrässä 
  • iskias-ja jalkaan säteilevässä kivussa .

Akuutissa ja kroonisessa alaselkäkivussa manuaalista terapiaa suositellaan maailmanlaajuisesti käytännössä kaikissa korkealuokkaisissa hoitosuosituksissa . (DUODECIM)